| Reitistön esittely
Virallisen moottorikelkkareitistön
suunnittelu aloitettiin vuonna 1996 ja lopullisessa muodossaan
reitistö oli vuonna 2001. Jo hankkeen suunnitteluvaiheessa
tavoitteena oli huomioida turvallinen liikkuminen reitillä, alueen
tarjoamat palvelut sekä tauko-ja levähdyspaikat.
Suunnittelussa huomioitiin
erityisesti retkikelkkailu. Kuikka Koposen Kiemurat reitistöä on n.
160km. Reitti kulkee 4-5m leveänä, pitkin vaihtelevaa savolaista
maastoa välillä puikahtaen yli luonnonkauniiden järvimaisemien.
Reitistömme on merkitty sekä reittikarttaan että maastoon
reittinumeroin 1-5. Reitistöllä liikkuminen on maksutonta.
Reitistömme on tehty kulkemaan
Heinäveden tärkeimpien nähtävyyksien kautta. Mm. reitillä nro5
Valamon luostari toivottaa kaikki kelkkailijat tervetulleeksi ja
reitti nro 1 kulkee Kerman koskien ja Kerman kanavan yli.
Levähdys ja taukopaikkoja on useita:
viisi tasokasta kotaa, kaksi laavua, sekä grillikatos. Kaikilla
taukopaikoilla WC.t ja puuvarastot polttopuineen. Reitillä 2
sijaitseva Monikon kota ja reitillä 3 sijaitseva Kuikan kota ovat
kelkkailijoiden suosimia taukopaikkoja. Reiteillä 2,3 ja 4
sijaitsevat Haapakota, Vuohkanan Portti sekä Taivalkota ovat
yhteiskäytössä hiihtoreitin kanssa.
Reitillä 1: Kerman virran grillikatos
Reiteillä 1 ja 4: Vuokalan järvellä ja Palokissa laavut
Muistathan noudattaa
maastoliikennelakia.
Reitistöllä ei ole erillistä
reittimaksua, mutta paikalliseen moottorikelkkakerhoon
liittyminen on suotavaa.
Reitistön merkintä:
Reitit on merkitty maastoon
”jätkänruksein”, joissa myös reittiä vastaava numerointi 1-5.
Teiden ylityksissä ennakkovaroitukset hyvissä ajoin ennen tietä ja
varsinaisessa ylityspaikassa kärkikolmiot tai stop merkit.
Vaaralliset mutkat merkattu mutkanmerkein.
Reittien risteyksissä opasteet välimatkoineen.
Reiteillä välimatka-ja kylätaulut.
Vesistöjen ylityksissä heijastavat viitat n. 100m välein.
Kaikki reitistön liikennemerkit ja opasteet ovat heijastavia, näin
haluamme varmistaa turvallisen liikkumisen reitistöllä myös
pimeällä.
Reitistön hoito:
Reitistö lanataan koneellisesti
Heinäveden Kunnan toimesta viikoittain 15.1 – 31.3. välisenä aikana.
Muuna aikana ja muusta ylläpidosta vastaavat Heinäveden
Moottorikelkkailijat ja muut reitistön tekoon osallistuneet tahot.
|